#Acusfääri2018 kokosi ratkaisuja murrokseen

Vitecin asiakaspäivä #Acusfääri2018 toi yhteen koko joukon terveyspalvelualan uudistajia Tampereelle 7.6. Päivän aikana kuulimme toinen toistaan innostavampia puheenvuoroja siitä, miten tekoälyllä hallitaan tietoa, ja kuinka ihmisten toiminta organisaatioissa tehostuu tekoälyn ansiosta. Puitteetkin olivat mukavat, asiakaspäivää vietettiin Plevnan elokuvateatterisalissa.

– AI:n mahdollisuudet tuovat terveydenhuoltoon valtavan potentiaalin. Jos tekoälyä on mukana, ihmisen päätöksenteko paranee vähintään 17 %. Tekoäly pysyy objektiivisena, totesi Valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n toimitusjohtaja Taneli Tikka puheenvuorossaan. Hän lisäsi kuitenkin, ettei kaikkea asioita voida koskaan korvata tekoälyllä. Maailmassa tarvitaan tulevaisuudessakin inhimillisiä taitoja, kuten luovuutta, inspiraatiota, innostusta ja motivointia.

 

Tietojärjestelmien integroitavuus merkittävässä roolissa

Salivirta Partnersin Kimmo Kääriä puhui sote-uudistuksen tuomista haasteista terveydenhuollon palveluntuottajille. Hän huomautti, että vaikka uudistuksen tekeminen on kesken ja joskus näyttää, että koko uudistus on vaarassa kaatua, terveyspalvelujärjestelmä joudutaan joka tapauksessa uudistamaan.

– Myös palveluntuottajien täytyy joka tapauksessa kehittää liiketoimintaansa. Tuli sote tai ei, sote-palveluidenkin ostologiikka tulee muuttumaan siihen suuntaan, että asiakas valitsee. Tämä on tapahtunut jo monessa muussa palvelussa, hän sanoi.

Merkittävään asemaan nousevat sote-ammattilaisten käyttämät tietojärjestelmät, joiden on oltava integroitavissa lukuisiin eri järjestelmiin.

– Keskiössä on potilastietojärjestelmä ja sen integraatio tuottajan asiakasrajapinnassa käyttämiin sovelluksiin. On huomioitava myös muun muassa yhteydet maakunnallisiin sote-ratkaisuihin, Kelan Kanta-palveluihin, yhteydet kansallisiin Kelan valinnanvapausmalleihin sekä yhteydet suomi.fi-palveluihin ja viranomaispalveluihin, Kääriä listasi.

Hän huomautti myös, että yhä edelleen asiakkaista kilpaillaan mutta niin myös asiantuntijoista.

– Hyvin toimiva ja integroituva potilastietojärjestelmä on kilpailuvaltti myös rekrymarkkinoilla.

#Acusfäärissä esittelimme myös Acuten uuden, älykkään hoitopolun. Se mahdollistaa laadukkaamman ja tehokkaamman toiminnan monella tavalla. Älykäs hoitopolku mahdollistaa moniammatilliset kirjaukset, paremman hinnoittelun ja kustannusten seurannan ja ylipäätään hoidon helpomman ja yhtenäisen suunnittelun. Myös vaikuttavuuden seuranta tehostuu ja automaatio auttaa esimerkiksi ajanvarausmuistutusten eli ajanvaraustikettien lähettämisestä.

 

“Kumppanuus on erittäin tärkeää, kun luodaan uusia järjestelmiä”, painotti Visiba Caren toimitusjohtaja Johan Gustafsson.

Nordic Health Care Groupin kehityspäällikkö Yrjänä Hynninen avarsi näkökulmia kertomalla Acuteen integroidun riskityökalun tuomista mahdollisuuksista terveydenhuollolle. 14 % kuluttaa työterveyshuollossa yli 70 % palveluista ja sairauspoissaoloista. Suhde on sama myös muualla terveydenhuollossa.

 

Kahvitauolla rentouduttiin Plevnan mukavissa tuoleissa ja verkostoiduttiin innostuneen puheensorinan keskellä. Kiitos kaikille osallistujille inspiroivasta tunnelmasta, josta saimme nauttia koko päivän ajan!