ACUTEn raportointiin tulossa merkittäviä uudistuksia

Uusi parhaillaan kehitettävä raportointiominaisuus mahdollistaa entistä laajemman raportoinnin tehden siitä joustavampaa, modernimpaa ja helppokäyttöisempää. Kehitystyö tehdään asiakaslähtöisesti yhteistyökumppani Cerion Solutionsin kanssa.

Kaisu Aarno-Kaisti

ACUTEn raportointi kehittyy Microsoftin Power BI -työkalua hyödyntäen. Tuloksena saatu laajempi ja tarkempi raportointiominaisuus mahdollistaa esimerkiksi reaaliaikaisen hakuehtojen muokkaamisen ja nopeuttaa datan visualisointia. Modernisoinnin myötä raportointi vastaa huomattavasti paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Kehitystyöstä huolimatta perusraportointi säilyy taustalla ja yksinkertaisia raportteja pystyy jatkossakin tekemään.

– Asiakasta ei pakoteta siirtymään uuteen raportointijärjestelmään. Jos kokee nykyisen järjestelmän riittävän omiin tarpeisiin, voi sitä käyttää myös jatkossa, raportointikehitystyön projektipäällikkö Noora Saloniemi Viteciltä täsmentää.

Asiakaslähtöinen kehitystyö tuo parhaimman tuloksen

Parhaillaan toteutettava sairauslomien raportointiosuus pyritään saamaan valmiiksi kevään 2021 aikana. Pilotoinnin yhteydessä tehdään tarvittavat muutokset, ja raportointi saataneen asiakkaille käyttöön kesällä. Suunnitelmana on tehdä neljä eri kehityskokonaisuutta uuteen raportointityökaluun, mutta lopullinen määrä riippuu asiakkailta saaduista toiveista.

– Tällä hetkellä ACUTEen kirjataan paljon tietoa, mutta verrattaen vähän saadaan ulos. Tulevaisuudessa asiakkaat pystyvät raportoimaan paremmin itselleen olennaisia lukemia, kuten käyttöastetta, tuottavuutta ja istuntojen tapahtumatietoja, Noora selventää.

Modernisoinnin myötä raportointi vastaa huomattavasti paremmin asiakkaiden tarpeisiin.

 

Todelliseen tarpeeseen perustuvaa kehitystyötä tehdään yhdessä asiakkaiden kanssa. Koko raportointikokonaisuuden kehittämiseen kuluu alustavasti noin puolitoista vuotta, mutta projektissa edetään aina kulloisenkin tilanteen ja vaatimusten mukaan.

– Teemme kehitystyön täysin asiakaslähtöisesti. Ei ole järkeä kehittää sellaista, mitä kukaan ei tarvitse, Noora tiivistää.

Yhteistyökumppanin avulla maaliin

Kehitystä tehdään yhdessä Cerion Solutions Oy:n kanssa. Cerion on modernien, datalähtöisten analytiikkaraportointiratkaisuiden tekemiseen keskittynyt yritys, jolla on laaja osaaminen Power BI:sta ja Microsoftin Azure -pilvipalveluista sekä entuudestaan kattava tietämys ACUTEsta ja Vitecin asiakaskunnasta.  

– Yhteistyö Vitecin kanssa on sujunut erittäin hyvin. Yhdessä tekeminen on ollut hyvin rakentavaa ja molemminsuuntaista, kertoo Cerionin toimitusjohtaja Altti Raali.

Cerion on rakentanut aiemmin Vitecin asiakkaille raportointimahdollisuuksia ACUTEn päälle, kun taas nyt kehitettävä ominaisuus tulee osaksi ACUTEa.

– Kun perusraportointi on modernisoitu, asiakkaan on tarvittaessa vielä helpompi kehittää ja laajentaa analytiikkaratkaisuita ja saada siten raportointiin yhdistettyä myös muita kuin ACUTEn järjestelmän tarjoamia tietoja, selventää Altti Raali.