Acuten uusi järjestelmäversio on julkaistu

Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päiviä vietettiin Tampereella toukokuun toisella viikolla. Tänä vuonna Vitecin ständillä päästiin esittelemään juuri julkaistun Acute 7.0-version uusia ominaisuuksia.

Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät ovat muodostuneet jo perinteeksi viteciläisten keskuudessa. Kaksipäiväinen tapahtuma on loistava verkostoitumisen foorumi.

– Paljon on käynyt ihmisiä, enemmän jopa kuin aiempina vuosina. Vaihdoimme kuulumisia acusfäärilaisten kanssa ja herätimme selvästi kiinnostusta myös potentiaalisissa asiakkaissa, Vitecin myyntipäällikkö Jyri Mäkinen luonnehti.

Kuulumisten vaihdon ohella messuilla päästiin esittelemään ja demoamaan Acute-järjestelmän tuoreinta versiota ja sen uusia ominaisuuksia.

Acute 7.0-järjestelmäversio on julkaistu, ja sitä aletaan päivittää asiakkaille.

Laajempia liiketoimintamahdollisuuksia

Acute 7.0-järjestelmäversio on julkaistu, ja sitä aletaan päivittää asiakkaille. Järjestelmään tehdyt päivitykset ovat osa arkistokehitykselle asetettuja kansallisia vaatimuksia.

– Uusia toimintoja ovat ostopalvelun valtuutus, terveys- ja hoitosuunnitelma sekä todistusten osa 1. Kaikkien näiden toimintojen käyttöönotto edellyttää yhteydenottoa meihin. Parissa toiminnan osassa vaaditaan lisäksi yhteistyötä Kelan kanssa, kertoi Acuten tuotehallinnan projektipäällikkö Sonja Ahvenjärvi.

Ostopalvelun valtuutuksessa palvelun tuottajalle syntyy sopimusperusteinen oikeus saada Potilastiedon arkistosta käyttöönsä ostopalvelun toteuttamiseen liittyvät hoitoasiakirjat sekä arkistoida ostopalvelun toteuttamisessa syntyneet hoitoasiakirjat järjestäjän rekisteriin.

– Tämä uudistus liittyy puhtaasti arkistoon ja siihen, minkä rekisterinpitäjän alle tiedot tulevat Potilastiedon arkistoon näkyviin. Saadakseen ostopalvelun valtuutus toiminnallisuuden käyttöönsä asiakkaan on oltava ensiksi meihin yhteydessä ja tämän jälkeen käynnistetään Kelan kanssa käyttöönottokoe. Parhaimmillaan tämä toiminto mahdollistaa asiakkaalle uusia liiketoimintoja, Ahvenjärvi kuvaili.

Parhaimmillaan ostopalvelun valtuutus -toiminto mahdollistaa asiakkaalle uusia liiketoimintoja.

Tiedonvaihto ja -siirto helpottuvat

Uusi terveys- ja hoitosuunnitelmaa koskeva toiminto helpottaa tiedonvaihtoa organisaatiorajojen yli eri toimijoiden kesken.

– Suunnitelma on osa potilaskertomusta, ja sen ylläpitoon osallistuvat kaikki potilaan hoitoon osallistuvat ammattihenkilöt. Terveys- ja hoitosuunnitelma arkistoidaan Potilastiedon arkistoon, ja Acute hakee sieltä viimeisimmän version, kertoi Ahvenjärvi.

Lisäksi Acute-järjestelmään on nyt toteutettu tiettyjen todistusten arkistointi ja välitys Kelan etuuspalveluun. Tämä on osa palvelukokonaisuutta, jossa terveydenhuollon ammattihenkilöiden kirjoittamat todistukset ja lausunnot luodaan potilastietojärjestelmässä, tallennetaan Potilastiedon arkistoon ja välitetään edelleen Kelaan etuuskäsittelyä varten.

– Pilotti todistusten käyttöönotosta on alkamassa. Yhden pilotoijan jälkeen toiminto on otettavissa käyttöön muidenkin asiakkaiden kanssa, Ahvenjärvi totesi.

Todistukset, joita uudistus koskee: Kela todistus matkakorvausta varten SV67, Todistus raskaudesta tai jälkitarkastuksesta SV 75, Kela Lääkärinlausunto erityisäitiysvapaan tarpeesta SV 97 ja Sairauslomatodistus SV 6 (arkistointi ja välitys etuuspalveluun). Tarkkailulähete M1 ja Tarkkailulausunto M2 (arkistointi).