11 kesäkuuta 2020

Kaasu pohjaan, sosiaali- ja terveyspalveluyrittäjä!

Janne Vainio
Vitec_Janne_Vainio.jpg

Hallituksen perjantaina 5. kesäkuuta esittelemästä sote-uudistuksesta tulikin hallintouudistus ja palveluiden kehittämiseen keskitytään myöhemmin. Nyt jos koskaan on hyvä hetki lähteä kehittämään omia digitaalisia terveyspalveluita. Kun palveluvaatimukset aikanaan tulevat pöytään, voi olla vaikea kerralla muuttaa suuntaa.

Suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelu tarvitsee leveämpiä hartioita. Nykyisiä yhteistyön rakenteita kuntayhtymien ja yksityisen sektorin välillä tulee vahvistaa, vaikka nyt julkisuuteen tullut esitys ei sitä ihan heti ensi lukemalta tunnu tukevankaan.

Juuri nyt koronapandemia tukee palveluiden kehittämistä ja panostusta oikea-aikaiseen saatavuuteen. Tässä yksityisellä sosiaali- ja terveyspalvelutuottajalla olisi paljon annettavaa. Vaikka palveluiden tuottamiseen liittyy eettisiä ja kilpailullisia erityispiirteitä, nykytilanne olisi tälle kehittämiselle erinomainen. Toisaalta sote uudistuksen rajaaminen hallintouudistukseksi antaa viitteitä siitä, että järjestäjä haluaisi keskittyä rakenteiden ja eettisten kysymysten ratkaisemiseen, jolloin kilpailun vapauttaminen myöhemmin olisi helpompaa. Tämä jää nähtäväksi.   

Nykyisiä yhteistyön rakenteita kuntayhtymien ja yksityisen sektorin välillä tulee vahvistaa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen keskustelu pyörii mielestäni edelleen liikaa keskittämisen ympärillä. Asiaa perustellaan sillä, että kun vastuu kokonaisuudesta on nykyistä harvemmissa paikoissa, rahaa säästyy ja palvelujen tuottaminen helpottuu. Nämä poliittiset keskustelut ovat pelkkää kinastelua siitä kuka saa suurimmat miljardit omaan maakuntaansa ja pääsee kiillottamaan kivijalkaansa entistä ehommaksi.

Yhä useammin lääkäri on yksityisen yrityksen palveluksessa tai hän työskentelee kunnallisella terveysasemalla ostopalveluna. Asiakkaat käyttävät entistä enemmän palveluseteleitä, jolla he hankkivat julkista palvelua vastaavan palvelun yksityiseltä palveluntuottajalta. Samanaikaisesti tilaaja-tuottaja -toimintaa eriytetään toisistaan ja julkista tuotantoa yhtiöitetään. On myös nähtävissä, että julkiset tuottajat lähtevät markkinoille tarjoamaan palveluitaan. Esimerkkinä tästä on HUS, joka yhdistää Ortonin ja Hyksin toiminnot. Tämän kaltaisia avauksia toivoisin enemmän terveydenhuoltoon.

Nyt kun järjestämisvastuuta ollaan siirtämässä 21 maakunnalle, järjestäjän tulee huolehtia entistä tarkemmin siitä, että eettiset näkökulmat ovat vahvasti esillä. Vain siten voimme lisätä kilpailua, saada aikaan tehokkuutta palveluihin ja samalla huolehtia siitä, etteivät huonolaatuiset hoidot vaaranna asiakkaidemme terveyttä, rapauta hoidon laatua tai lisää eettisiä vinoumia.

Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia hyvästä infrastruktuurista. Sen sijaan palveluiden tuottamisvastuuta tulisi siirtää yrityksille ja yhteisöille siten, että ne sitoutetaan toimimaan annettujen eettisten ja taloudellisten periaatteiden mukaisesti.

Siinä ei mielestäni ole mitään outoa, että sairaanhoitopiirit panostavat kivijalkoihin ja kunnostavat hoitopaikkoja verovaroin. Näin tulisi mielestäni tehdä jatkossakin. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia hyvästä infrastruktuurista. Sen sijaan palveluiden tuottamisvastuuta tulisi siirtää yrityksille ja yhteisöille siten, että ne sitoutetaan toimimaan annettujen eettisten ja taloudellisten periaatteiden mukaisesti. Nyt taistellaan samoista resursseista, vuokrataan henkilöitä yksityisiltä ja keksitään erilaisia kannustimia houkuttelemaan ammattilaisia yksityiseltä sektorilta julkiselle sektorille.

Annettaisiinko vaihteeksi yrittäjille mahdollisuus tulla toteuttamaan hyvin hiottuja ja tehokkaita terveyspalvelujaan? Ylhäältä johdettujen tavarataloketjujen aika on ohi! Maailman rakentuu nyt mikroyrityksistä. Yritysten kanssa on sitä paitsi paljon helpompi toimia sopimusrikkomustilanteissa kuin yksittäisten henkilöiden kanssa. Yritys pitää huolen henkilöstöstään ja tuottaa palvelut sovittujen eettisten periaatteiden ja yhteisten arvojen mukaisesti, integroituen osaksi kokonaisuutta. Jos yritys ei siten pysty sitoutumaan sopimukseen, se puretaan ja uusi yritys aloittaa toimintansa. Yksinkertaista!

Ylhäältä johdettujen tavarataloketjujen aika on ohi! Maailman rakentuu nyt mikroyrityksistä.

Uskon vahvasti siihen, että yksityinen sosiaali- ja terveyspalvelutuottaja on hyvä ja luotettava kumppani jatkossakin tuleville palvelunjärjestäjille. On vahvaa näyttöä siitä, että palvelut pystytään tuottamaan kustannustehokkaasti kaikilla alueilla.

Back