Kuvantamisliittymä uudella standardilla ja uusin palveluin

Vitec uudistaa nykyisten asiakkaidensa kuvantamisliittymät kansallisen standardin mukaisiksi. Uusi integraatioalusta mahdollistaa kuvantamisen integraatioita aiempaa monipuolisemmin.

Nina Leppäniemi

Kansallisen potilastiedon Kanta-arkiston myötä järjestelmäntoimittajille on tullut erilaisia velvoitteita potilastietojärjestelmien suhteen. Muun muassa kuvantamisen liittymien sanomasisällöt ovat tällaisia. Kuvantamisen osalta on kansallisesti määritetty standardi, jonka mukaan lähetteet ja lausunnot tulee arkistoida, jotta asiakokonaisuudet saadaan Kanta-arkistoon rakenteisesti.

– Meillä Vitecillä tämä tarkoittaa kuvantamisliittymien uudistamista nykyisille asiakkaille, joille integraatiota ei aikaisemmin ole ollut mahdollista toteuttaa nykystandardin mukaisesti, kertoo Vitecin palvelupäällikkö Juuso Heponeva.

Kaikki uudet kuvantamisen integraatiot toteutetaan Vitecillä kansallisen standardin mukaisesti. Vanhempia integraatioita uusitaan parhaillaan.

– Vuonna 2019 aloimme keskittymään entistä enemmän integroitumiseen ja sen helpottamiseen. Tätä työtä jatketaan hyvin vahvasti myös tänä vuonna. Viime vuonna investoimme uuteen integraatioalustaan, joka on tarkoitus saada tuotantokäyttöön ensimmäisen integraation osalta vielä kevään 2020 aikana, Heponeva toteaa.

Integroituminen ACUTEen vahvistuu

Uusi integraatioalusta mahdollistaa jatkossa vahvemman ja paremman integroitumisen ACUTE-järjestelmään. Integraatioalusta ja sen myötä tulevat tekniset uudistukset mahdollistavat kuvantamisen integraatioiden osalta myös kansalliseen kuva-arkistoon Kvarkkiin liittyvät sanomasisältölisäykset.

– Lisäksi uuden integraatioalustan avulla saamme jatkossa toteutettua vakuutusyhtiöliittymät aikaisempaa ketterämmin ja kustannustehokkaammin myös pienemmille toimijoille. Tulevaisuuden suunnitelmissamme on tuoda kuvantamisen jälkeen myös muut integraatiot, kuten laboratorio ja sairaalalähete, uudelle alustalle, valottaa Heponeva.

Lisäksi suunnitelmissa on mahdollisuuksien mukaan toteuttaa saapuvan lähetteen vastaanotto ACUTE-järjestelmään uutta alustaa hyödyntäen sekä helpottaa liittymävirheiden seurantaa tuomalla tietyn tyyppiset virheilmoitukset näkyviin pääkäyttäjälle suoraan ACUTE-järjestelmään.