Ota käyttöön REST-rajapinnan uusi versio

REST-ohjelmointirajapinnasta on julkaistu uusi versio, joka on aiempaa rajapintaa joustavammin dokumentoitu ja tekniseltä kyvykkyydeltään laajempi. Uusi versio on nyt kaikkien ACUTEn käyttäjien saatavilla.

Nina Leppäniemi

Syksyllä 2019 julkaistu uudistettu REST 2 -ohjelmointirajapinta on nyt kaikkien ACUTEn käyttäjien saatavilla. Käyttöönotto on helppoa, sillä uusi versio on valmiiksi esiasennettu kaikille ACUTEn asiakkaille.

– Ne asiakkaat ja kumppanit, jotka haluavat hyötyä uuden version eduista, saavat uudistetun rajapinnan käyttöönsä olemalla ensin meihin yhteydessä. Myös vanha rajapinta säilyy ainakin toistaiseksi käytössä, Vitecin Lead Developer Jussi Kosunen kertoo.

Alkuperäinen REST-rajapinta toteutettiin vuonna 2012 puhtaasti web-ajanvarausta varten. Vuosien kuluessa, varsinkin Acusfäärin myötä, sitä alettiin mainostaa myös kumppaneille.

– Hiljalleen rajapinta kasvoi ohi alkuperäisestä tarkoituksesta ja huomasimme, että sen kehityksessä ja ylläpidossa olisi parannettavaa, toteaa Kosunen.

Uudistetun rajapinnan monet edut

Rajapinnan uusi kehitysalusta lisää mahdollisuuksia. Se nopeuttaa rajapinnan kehitystä ja automaatiotestien toteutusta. Rajapinta voidaan myös versioida, mikä mahdollistaa radikaalienkin muutosten teon vaikuttamatta olemassa olevaan rajapintaversioon.

Uudistetussa rajapinnassa dokumentaatio generoidaan suoraan toteutuksen perusteella. Enää ei siis tarvitse ylläpitää erillistä dokumentaatiota käsin. Kosusen mukaan jatkossa riittää, että koodi on kommentoitu tarvittavalla tyylillä.

– Näin varmistutaan siitä, että rajapintadokumentaatio on toteutuksen mukainen. Kehittäjäkumppani voi lisäksi hyödyntää generoitua OpenAPI-tietorakennetta koodin generointiin.

Kaikki ACUTEn käyttäjät hyötyvät uudistetun rajapinnan käyttöönotosta.

Uutta on myös se, että rajapinnan käyttäjähallinta on siirtynyt ACUTEen. Aikaisemmin rajapintatunnuksia ylläpidettiin teknisen puolen kautta suoraan palvelimella. Muutosten tekeminen onnistuu jatkossa ilman vahvaa teknistä osaamistakin.

– Myös kumppaneiden yhteystiedot ja tunnusten käyttöstatistiikkoja saadaan uudistetun rajapinnan avulla näkyviin suoraan ACUTEen, Kosunen lisää.

Uusi rajapinta hyödyntää uusinta Microsoftin web-kehitysalustaa. Kehittämiseen löytyy siis paljon osaajia ja alusta tulee olemaan tuettu pitkään.

Helpompaa ja varmempaa kehittämistä

REST-rajapinta on osa ACUTEa. Kuka tahansa Vitecin asiakkaista voi ottaa REST-rajapinnan käyttöönsä, kunhan se kuuluu sopimukseen. Toistaiseksi rajapinta kattaa vain osan ACUTEn kokonaisuutta. Sitä kuitenkin kehitetään ja laajennetaan jatkuvasti yhteystyössä asiakkaiden ja muiden kumppaneiden kanssa.

Uusi rajapinta on täysin taaksepäin yhteensopiva aikaisemman rajapinnan kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki aikaisempaa rajapintaa vasten tuotettu koodi toimii ilman muutoksia jatkossakin.

– Kehittäminen yhteistyötahojen välillä uutta rajapintaa vasten on aiempaa helpompaa ja varmempaa. Kaikki ACUTEn käyttäjät hyötyvät uudistetun rajapinnan käyttöönotosta, Kosunen lupaa.

Kiinnostuitko?

Ota uudistettu REST-rajapinta käyttöön olemalla ensin yhteydessä meihin.