15 joulukuuta 2017

Tullinkulman työterveys: enemmän aikaa ihmiselle

Teknologiaratkaisujen avulla potilaan kohtaamiseen jää enemmän aikaa. Kuvassa yhteistyökumppanit Paula Mäkeläinen, Arto Leppisaari ja Hannu Mikkola (oikealla) Movendokselta sekä Birgitta Ojala Tullinkulman työterveydestä.

Tullinkulman työterveydessä eletään vahvaa kehityksen aikakautta. Yksilön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen teknologisia ratkaisuja kehittävä Movendos on luonut työterveysasiakkaiden tarpeeseen nettiajanvarauksen, kartoitukset, etävastaanoton ja etävalmennuksen. Integrointi Vitecin Acute-potilastietojärjestelmään sujuvoitti Tullinkulman henkilökunnan elämää ja paransi osaltaan työterveysasiakkaiden palvelemista.

Teknologiaosaamisella tähdätään yksilön terveyden edistämiseen.

– Nettiajanvaraus on esimerkki pitkälle viedystä integraatiosta. Se on uudenlainen tapa kartoittaa asiakkaan palvelutarvetta. Nettiajanvarauksella ohjataan tiedot suoraan oikeaan osoitteeseen työterveyshuollon järjestelmissä, sanoo Movendoksen toimitusjohtaja Arto Leppisaari.

Tehoa toimintatapoihin

Acute-potilastietojärjestelmän avoimella rajapinnalla voidaan joustavasti toteuttaa monenlaisia uusia toiminnallisuuksia. Joustavasti laajennettava rajapinta, eli REST-API avaa ovet ulkopuolisille softa-kehittäjille ja mahdollistaa verkostomaisen toimintatavan, kun halutaan luoda uutta tai laajentaa jo olemassa olevaa toiminnallisuutta. Movendos on toteuttanut REST-API:a hyödyntäen nettiajanvarauksen lisäksi myös sähköisten terveystarkastusten sisältöjä, eli etäterveystarkastusten sähköisiä kyselyitä Tullinkulman työterveydelle. Tämä muuttaa työtä hallinnossa, jossa asiakkaan tiedot hänen terveydentilastaan saatetaan järjestelmän kautta näkyväksi lääkärille. Teknologisilla ratkaisuilla parannetaan lopulta työterveyshuollon asiakkaan palvelua.

– Asiakas saa vastata esitietoihin rauhassa ja lääkäri voi tarkastella hänen toimittamiaan tietoja jo ennalta. Aikaa vastaanotolla säästyy olennaiseen eli hoitoon, ja potilaan terveydenhoidossa päästään nopeasti eteenpäin, kertoo kehityspäällikkö Birgitta Ojala Tullinkulman työterveydestä.

Tietoa työkyvystä ajantasaisesti

Henkilöstö on yrityksen kallein pääoma. Sähköisellä kyselytyökalulla arvioidaan Tullinkulman työterveydessä asiakkaiden työkykyä ja terveydellisiä riskejä. Sen avulla saadaan yritysasiakkaille arvokasta tietoa heidän henkilöstönsä hyvinvoinnista ja palveluita voidaan kohdentaa entistä paremmin oikeisiin tarpeisiin.

– Työntekijätkin ovat ottaneet etäkyselyt myönteisesti vastaan. Uusia menetelmiä käyttöön ottaessa ei voida likaa korostaa tietosuojan aukottomuutta ja salassapitovelvollisuutta, Ojala sanoo.

Tulevaisuudessa työterveyshuolto kehittyy valmentavampaan suuntaan.

Sähköiset kyselyt ovat avainasemassa, kun halutaan kartoittaa kokonaiskuvaa henkilökunnan hyvinvoinnin tilasta. Esimerkiksi sairauspoissaolojen syihin ja työkyvyn parantamiseen päästään näin paremmin käsiksi. Kiinnostus raportointiin onkin Ojalan mukaan yrityksissä kasvanut.

Tulevaisuudessa työterveyshuolto kehittyy valmentavampaan suuntaan. Järjestelmän on mahdollistettava paikka esimerkiksi etänä toteutettaville mielenterveysoireita kartoittaville harjoitteille.

– Vaikuttavuuteen päästään, kun oireita on tunnistettu järjestelmän kautta kerättyjen tietojen perusteella hyvissä ajoin ja ongelmaan tartutaan ennaltaehkäisevästi. Esimerkiksi tätä on laadukas työterveyshuollon palvelu tulevaisuudessa. Valmennusten pidemmälle viemiseen tarvitsemmekin sekä Vitecin että Movendoksen ammattiosaamista, Ojala sanoo.

Luottamus on yhteistyön perusta

Terveydenhuollon digitalisaatiossa tarvitaan luotettavaa yhteistyötä IT-palveluntarjoajien kanssa. Järjestelmän on elettävä kansallisten vaatimusten ja lainsäädännön mukaan. Alalla tapahtuvat muutokset aiheuttavat haasteita järjestelmän taipuisuuteen.

– Tietoturvan varmistamiseen käytetään paljon paukkuja, sitä edellyttää jo lakikin, Leppisaari muistuttaa.

Asiakaslähtöinen kehitystapa, joustavuus ja sujuva keskusteluyhteys saavat Leppisaarelta ja Ojalalta kiitosta.

– Prosessit ovat pitkiä. Arvostamme pitkäjänteiseen työhön sitoutunutta ja ehdottoman luotettavaa yhteistyökumppania, joka vie meidän toiveita ja tarpeita kehitykseen. Toimintamme hyvin tunteva yhteyshenkilö Viteciltä ja Movendokselta auttaa arjessa viikoittain, sanoo Ojala.

Tullinkulman työterveys

Tarjoaa terveys- ja työhyvinvointipalveluita
Sijaitsee Tampereella
Henkilöstömäärä 170
2000 yritys- ja 42 000 henkilöasiakasta
Liikevaihto yli 15 milj.
www.tullinkulmantyoterveys.fi

Teksti: Milla Majander | Kuva: Petteri Mäkeläinen