11 huhtikuuta 2022

Uusi työ toteutti urahaaveet

Vitecin operaatiotiimissä maaliskuussa aloittanut Ville Stenfors on koulutukseltaan datanomi ja ennen Vitecille siirtymistä hän on ehtinyt työskennellä IT-neuvojana.

Silmälasipäinen, viiksekäs mies katsoo kameraan.

Operaatiotiimin tehtäviin kuuluu tuotanto- ja testiympäristöjen ylläpitoa ja ongelmatilanteiden ratkomista, joten etenkin ongelmanratkaisu on Villelle jo entuudestaan tuttua.

– Paljon on myös uuden opettelua, mutta tähän mennessä kaikki työt ovat olleet todella mielenkiintoisia. Erityisen ilahtunut olen siitä, miten hyvin kollegat ovat ottaneet meidät uudet työntekijät vastaan, Ville kehuu.

Toistaiseksi työt ovat hoituneet pitkälti etänä, joskin osa perehdytyksestä on toteutettu toimistolla. Vaikka uutta opittavaa on paljon, Villelle juuri uuden oppiminen on ollut tärkeä motivaatiotekijä.

– Kyllähän se potkii eteenpäin, kun haluaa tehdä työnsä entistä paremmin!

Mitään suuria tulevaisuudensuunnitelmia Villellä ei ainakaan toistaiseksi työhön liittyen ole, vaan hän etenee uudessa työssä päivän kerrallaan. Urasuunnitelmien puute johtuu osittain myös siitä, että työ Vitecillä oli jo tärkeä askel omalla urapolulla.