Yhteistyöllä ja aikataulutuksella onnistuneeseen lopputulokseen

Vitecillä tuotepäällikkönä työskentelevä Sonja Ahvenjärvi luottaa sidosryhmien väliseen tiiviiseen yhteistyöhön ja fiksuun aikataulutukseen, jonka ansiosta oikeat asiat tehdään oikeaan aikaan.

Nina Leppäniemi

Olen aloittanut työurani tällä alalla aikanaan Vitecin asiakkaana käyttäen järjestelmäämme. Koen, että tämä pohja on auttanut minua läpi työurani Vitecillä löytämään asiakasta palvelevat ja hyödyttävät ratkaisut sekä ymmärtämään asiakaskentän tarpeita.

Työssäni tuotepäällikkönä toimin positiivisella ja päättäväisellä otteella. Vien asiat maaliin sekä asiakasta kuunnellen että tuotetta ja tuotteistusta silmällä pitäen. Pyrin asettumaan asiakkaan asemaan eri tilanteissa ja miettimään ratkaisuja, joista olisi hyötyä mahdollisimman monelle asiakkaallemme. Ihanteellista on, kun ohjelmaan tulevasta asiakkaan pienestä ideasta saadaan jalostettua muutos, josta saadaankin hyötyä useammalle asiakkaalle. Keskustelun ja useamman sidosryhmän yhteistyöllä asiakasta voi auttaa vielä paremman ratkaisun pariin, mitä ovat ehkä itse alun perin miettineet.

Nykyisessä positiossani tuotepäällikkönä minulla on etuoikeus päästä työskentelemään niin kehittäjien kuin asiakasrajapinnankin kanssa. Pääsen siis toimimaan ikään kuin välittäjänä ja yhdistämään nämä kaksi maailmaa.

Sidosryhmät huomioon

Haluaisin korostaa entisestään yhteistyön merkitystä niin kumppaneiden, asiakkaiden, muiden toimittajien kuin oman yrityksemme sisällä. Näin löydämme uusia tapoja tehdä asioita sekä saamme arvotettua paremmin asioita tärkeysjärjestykseen.

Onnistuaksemme tässä on tuotehallinnan oltava jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä asiakasrajapinnan kanssa.  On kuultava kentän viestiä sekä tuotava asioita ja aikatauluja ymmärrettävästi esiin yhteistyössä muiden kanssa. Tällä tavoin saamme menestyvän tuotteen ja asiakkaat tyytyväisiksi.

On kuultava kentän viestiä sekä tuotava asioita ja aikatauluja ymmärrettävästi esiin yhteistyössä muiden kanssa.

Pyrimme tällä hetkellä erityisesti siihen, että osaisimme jo speksausvaiheessa ottaa mahdollisimman laajalti kaikki sidosryhmät huomioon. Tällöin esimerkiksi myynti pääsee suunnittelemaan jo omaa osuuttaan, vaikka itse ominaisuutta ei vielä järjestelmässä ole. Näin päästään tuotteistuksessa uudelle tasolle ja pääsemme varmistamaan tuotehallinnassa, että mahdollisimman iso osa asioista on huomioitu ennen julkaisua.

Aikataulutus on onnistumisen perusta

Tuotteistuksen lisäksi työssäni korostuu asioiden aikataulutus Roadmapille. Esimerkiksi kansalliset ja lakisääteiset vaatimukset vaikuttavat suuresti tekemiseemme ja järjestelmän keskeisiin ominaisuuksiin. Näiden lisäksi toteutamme myös asiakkaiden toiveita heiltä saadun arvokkaan palautteen pohjalta. Tuotekehityksen projektien aikatauluttaminen Roadmapille on välillä haastavaa, kun on sekä kansallisia että asiakkaiden omien tarpeiden mukaisia deadlineja, jotka usein saattavat mennä vieläpä päällekkäin.

Aikataulutuksen ymmärryksen lisääminen ja sitä myötä aikatauluihin sitoutuminen niin sisäisesti kuin sidosryhmien kesken on asia, jota haluan omalla työlläni ja tekemiselläni tukea. Näin saamme tehtyä oikeita asioita oikeaan aikaan.

Kuka: Sonja Ahvenjärvi, tuotepäällikkö.

Mitä tekee: Vastaa tuotteesta ja tuotehallinnan tiimistä.

Polku: 11 vuotta Vitecillä. Asiakastuesta asiakasprojekteihin, josta palvelupäälliköstä tuotekehitysprojekteihin ja tuotepäälliköksi.

Työssä motivoi: Asiakkaiden tarpeiden ja markkinoiden ymmärtäminen sekä työn monipuolisuus ja sen tuomat haasteet.

Erityistaito: Löytää oikeat ihmiset asioiden äärelle.

Motto: Yhteistyöllä asiat hoituvat paremmin.