Tuomas Tokola Vitec Jätehuollon toimitusjohtajaksi

13 elokuuta 2018

Tuomas Tokola aloittaa 1.8.2018 Vitec Jätehuollon (Tietomitta Oy) toimitusjohtajana. Tokola on työskennellyt toimialalla 11 vuoden ajan. Viimeisimpänä Tokola on toiminut Vitec Jätehuollon operatiivisena johtajana, joten muutos pysyy varsin pienenä sekä yrityksen sisällä että asiakkaiden suuntaan. Pitkäaikainen toimitusjohtaja Timo Sivula jättää toimitusjohtajan työtehtävät ja jatkaa myynnin parissa vuoden 2018 loppuun saakka.


Toimitusjohtajan roolissa Tokola haluaa korostaa yhteistyön merkitystä.

– Tulemme tekemään paljon töitä JHL:n kehittämisen parissa yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Esimerkiksi hiljattain käynnistyneen asiakaspaneelin avulla saamme tärkeää tietoa asiakkailtamme JHL:n kehittämiseen. Olen innolla jatkamassa tätä matkaa asiakkaidemme ja henkilöstömme kanssa.

Uuden toimitusjohtajan rekrytointi herätti paljon kiinnostusta. Kaiken kaikkiaan hakijoita oli noin 130.

Lisätietoja:
Tuomas Tokola
tuomas.tokola@vitecsoftware.com
020 778 0505