16 joulukuuta 2020

Hyvinvointitietoiskut jaksamisen tueksi

Työnantajani tarjoamat hyvinvointitietoiskut osuivat juuri sopivaan aikaan näin loppuvuonna, kun koronan johdosta jatkuva poikkeustilanne ja pimeä vuodenaika syövät työvirettä ja yleistä energiatasoa. Jokainen meistä on saanut halutessaan käyttöönsä myös taukojumppasovelluksen, ja juuri näistä päivän pienistä hetkistä ja valinnoista koostuukin avaimet hyvinvoinnin lisäämiseen.

Jokainen meistä on yksilöllinen, mutta jokaisella keho ja mieli vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa. Hyvinvointitietoiskuista sain hyvää muistutusta siitä, kuinka ruokailu, aktiivisuus ja palautuminen vaikuttavat hyvinvointiin. Ja miten pienillä korjausliikkeillä päivän kulussa voi vaikuttaa siihen, että aivot pysyvät vireinä ja energia lisääntyy. Stressin osalta levollinen mieli on hyvä ennaltaehkäisijä ja liikunta puolestaan nopeuttaa stressin poistumista. Riittävä uni auttaa jaksamaan, muistamaan ja oppimaan helpommin – ja elämässä on ylipäätään enemmän iloa ja valoa.

Haluan tuoda esille niitä asioita, joista voimme keskustella työkavereiden kanssa puhelun tai palaverin lomassa ja kahvitauoilla, ja näin tukea toinen toisiamme voimaan hyvin. Tietoiskujen paras anti minulle oli oppia keskustelun kaava liittyen omiin perustarpeisiini ja tunteisiini. Oppisinpa pysähtymään esiin nousevan tunteen äärelle ja kuulostelemaan sitä – ehkä jopa oikein vuodattamaan tai tuulettamaan tunnetta toisillekin. Tunteen taustalta voi paljastua jonkun elämän osa-alueen muutostarve, uusi päämäärä, jota kohti lähteä kulkemaan. Työpaikalla tunteista ei välttämättä puhuta, vaikka niissä piilee suuri voimavara. Näin etäaikanakin olisi hyvä muistaa kysyä, miltä jokin asia toisesta tuntuu.

Toivon, että myös työkaverini ovat saaneet hyvinvointitietoiskuista neuvoja ja tehneet harjoituksia ja toimintasuunnitelman ruokailutottumuksien parantamiseksi tai liikunnan ja levon lisäämiseksi. Esimerkiksi liikunta- tai rentoutumishetkistä voi tehdä itselleen rutiineja tai aamulla herätessä miettiä hetkisen, mikä on tänään tärkeää ja mihin keskityn; onko se oma hyvinvointi, toisten huomioiminen ja kuuleminen tai työn tekeminen mahdollisimman hyvin.

Heitänkin pallon työkavereille, että meistä jokainen voisi nostaa näitä hyvinvoinnin osa-alueita puheeksi tai ilmoittautua tsemppariksi kollegalle, joka haluaa kannustajan hyvinvoinnin edistämiseen.

Muistilista arkeen hyvinvoinnin lisäämiseksi

Keräsin hyvinvointitietoiskujen vinkit muistilistaksi, josta niitä on helppo nostaa esille keskusteluissa. Muistin tueksi löytyvät tietoiskujen materiaalit, joista voi halutessaan tarkistaa esimerkiksi, mistä aineksista koostuu aivoystävällinen ruokailu, miten voi pohtia omia perustarpeitaan ja tunteitaan KYARHEM-mallin valossa tai mitä omien vahvuuksien tunnistaminen vaatii.

  • Tulostan aivoystävälliset ruokavinkit jääkaapin oveen ja syön aivoni virkeiksi.
  • Huolehdin säännöllisestä ja monipuolisesta syömisestä.
  • Valitsen mieluisan liikkumisen lajin, joka jatkuu vaivattomasti osana elämääni.
  • Nukun riittävästi ja vaalin säännöllistä unirytmiä.
  • Otan aikaa rentoutumiselle ja pysähdyn päivän mittaan keskittymään hengitykseeni tai tekemään pienen taukojumpan.
  • Teen minulle tärkeitä ja mieluisia asioita, joista saan energiaa.
  • Kun joku tunne nousee pintaan, pysähdyn pohtimaan tunnetta tarkemmin.
  • Mietin, mitkä asiat lisäävät merkityksellisyyden tunnetta töissä ja ylipäätään elämässä.
  • Jaan asioita, jotka turhauttavat minua, jotta voin tai voimme tiiminä irrottautua energiasyöpöistä.
  • Jaan asioita, jotka innostavat minua, innostaakseni myös muita ympärilläni.
  • Annan palautetta, kun arvostan toisessa jotain asiaa tai tekoa.
  • Kiitän vilpittömästi.
  • Pahoittelen aidosti.
  • Valitsen itselleni hyvinvoinnin tsempparin.

Tehdään vuodesta 2021 hyvinvoinnin vuosi! Toivottavasti pystymme taas kokoontumaan Virkistyshuolto-toimikuntamme järjestämiin yhteisiin tilaisuuksiin ja pelaamaan kesällä aloittamamme bilisturnauksen loppuun.

Lue myös tuotekehitysjohtajamme Toni Poikelan tarinan Hyvinvoiva johtaja –valmennuksesta, jonka johtoryhmämme kävi läpi. Toni kertoo muun muassa, että valmennuksen myötä oman hyvinvoinnin ja työnteon välille tuli parempi tasapaino ja suorittamisen tilalle syntyi armollisempi asenne itseä kohtaan. Hienoja oivalluksia – ja onkin hyvä muistaa, että hyvinvoinnin sivutuotteena syntyy menestys!

- Eija Toivio, markkinointipäällikkö

Ilman Viteciä...

Kiinnostuitko palveluistamme, jotka auttavat muutoksessa? Kysy lisää!

Vitec työnantajana