15 syyskuuta 2021

Suomen Lions-liiton verkkosivusto rakentui jäsenistön toiveiden perusteella

hannah-busing-Zyx1bK9mqmA-unsplash.jpg

Suomen Lions-liitto ry uudisti verkkopalvelunsa ja halusi osallistaa käyttäjät mukaan projektiin. Verkkosivujen uudistuksessa tulisikin aina ottaa huomioon sivuston tavoitteet sekä kohderyhmien tarpeet. Palvelumuotoilulla oli vahva rooli tämän projektin toteutuksessa.

Suomen Lions-liiton vanha sivusto kaipasi kokonaisvaltaista päivitystä: ulkoasu, käyttökokemus, sisältörakenne, sekä ylläpitäjien työkalut haluttiin kaikkineen päivittää nykypäivään. Lisäksi viestintätyökaluja päätettiin laajentaa räätälöidyllä ratkaisulla visuaalisesti toisistaan eroavien kampanjasivustojen rakentamiseen. Käytössä ollut uutiskirjejärjestelmä päivitettiin vastaamaan uutta visuaalista ilmettä.

”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä tähän projektiin. Etenkin projektin hallinta, asiakaspalvelu ja -tuki on ollut erinomaisia. Toiveitamme on kuunneltu ja huomioitu niin projektin alussa kuin matkan varrella sivujen rakennusvaiheessa”, kertoo Anna-Kaisa Jansson, Suomen Lions-liitto ry:n viestintä- ja markkinointipäällikkö.

Palvelun käyttäjät mukana suunnittelussa

Palvelumuotoiluun liittyy vahvasti palvelun käyttäjien osallistaminen erilaisilla kyselyillä ja haastatteluilla sekä valmiin tuotteen testaamisessa. ”Tämä oli palvelumuotoilijan unelmaprojekti, koska pääsimme hyödyntämään runsaasti palvelumuotoilun keinoja”, kertoo Vitec Avoinen palvelumuotoilija Anne Pousi. Projektin alussa hahmotteltiin Lions-liiton edustajien kanssa tulevan sivuston kohderyhmät: toiminnasta kiinnostuneet, jäsenet, yhteistyökumppanit ja media, jotka lopulta nostettiin etusivulle niin sanottujen oikopolkujen avulla.

Suomen Lions-liiton tärkeimmät kohderyhmät löytyvät helposti heti etusivulta.

Kohderyhmien edustajille lähettiin sähköinen kysely ja vastaajien joukosta syvähaastattelimme 1–2 henkilöä per kohderyhmä.  ”Tällä tavoin saimme tärkeää tietoa siitä, mitä kukin kohderyhmä pitää tärkeänä sivustolla. Kävi myös ilmi, että vanhojen sivujen koettiin olevan suunnattu erityisesti jäsenille, vaikka lioneilla on muitakin vähintään yhtä tärkeitä kohderyhmiä”, Pousi tarkentaa.

Jäsenistölle suunnatun kyselyn vastausten pohjalta uudistuksessa päädyttiin painottamaan päivitetyn ulkoasun lisäksi etenkin sisällön löydettävyyttä: selkeitä navigointiratkaisuja, loogista sivurakennetta, sekä monipuolisia hakutoimintoja.

”Jokunen viikko ennen julkaisua järjestimme vielä käytettävyystestauksen, jolloin projektin alussa haastatelluille esiteltiin verkkosivuja ja he pääsivät vielä vaikuttamaan lopputulokseen. Vastausten perusteella sivuille tehtiin vielä joitain pieniä muutoksia mm. väri- ja kuvamaailmaan”, summaa Pousi projektin palvelumuotoilun näkökulmasta.

Laaja verkkopalvelu huomioi myös saavutettavuuden

Projekti käynnistyi asiakaskyselyillä syksyllä 2020 ja valmis verkkopalvelu julkaistiin kesäkuussa 2021. Julkaisun jälkeen tehdään vielä optimointia sekä pieniä viilauksia. ”Laajalle sivustolle toteutettiin jäsenrekisterin integrointi ja jäsenten oma intranet-alue, kampanjasivukone teema- ja kampanjasivustokokonaisuuksien luomiseen sekä uutiskirjetyökalu. Yksittäisten klubien sivustojen osalta solmittiin Yhdistysavain-yhteistyö”, kertoo Vitec Avoinen liiketoimintajohtaja Samu Nevala.

Saavutettavuus huomioidaan Vitec Avoinen toteuttamissa verkkosivuprojekteissa riippumatta siitä, onko saavutettavuusvaatimusten täyttymistä erityisesti edellytetty. “Tähtäämme aina siihen, että sivuston sisältö ja tärkeät toiminnot ovat ruudunlukijoiden sekä sivustoa näppäimistön avulla selaavien käyttäjien tavoitettavissa. Lähtökohtaisesti varmistamme myös, että sisällön luettavuus ja erottuvuus sekä saavutettavuuteen liittyvät tekniset vaatimukset on huomioitu”, tarkentaa sivuston teknisestä toteutuksesta vastannut webkehittäjä Teppo Koivula.

Suomen Lions-liitto ry:n hyödyntämät Avoine Verkkopalvelut

Suomen Lions-liitto ry:n sivusto toteutettiin ProcessWire-julkaisujärjestelmällä.  Yhdistys hyödyntää seuraavia Vitec Avoinen tarjoamia tuotteita ja palveluita:

Tutustu Suomen Lions-liiton verkkopalveluun täällä (linkki avautuu uuteen välilehteen ja vie Suomen Lions-liiton sivuille).

Back

Kiinnostuitko?

Kysy Samulta lisätietoja tai pyydä tarjous.

Samu Nevala,
liiketoimintajohtaja, liittopalvelut
+35844 2898 982
Samu Nevala.png